Intersport Kokkola, Kauppakeskus Chydenia

Chydenia on kauppapaikkana Kokkolan ykkönen

Intersport Kokkolan kauppias Tommi Martikainen arvostaa Kauppakeskus Chydeniassa hyvää sijaintia ja asiakasvirtaa. Kauppiaan arkea helpottaa sujuva yhteistyö vuokranantaja Samla Toimitilojen kanssa.

Chydenia oli Intersportille ainoa oikea valinta

Kun Intersport Kokkola siirtyi Kauppakeskus Chydeniaan marraskuussa 2017, päätös liiketilojen valinnasta oli helppo tehdä.

“Intersport-ketju teki silloin toimitilakartoituksen ja totesi, että tämä on paras paikka kaupungissa ja meille ainoa sopiva vaihtoehto. Intersport-myymälöiden pitää olla näkyvällä paikalla, jossa on paljon asiakasvirtaa”, perustelee Intersport Kokkolan kauppias Tommi Martikainen.

“Uudessa sijainnissa täytyi myös olla mahdollisuus kehittää myyntiä aiempaan paikkaan verrattuna. Meillä oli jo silloin liike Kokkolassa, joten tuossa kohtaa ei tarvinnut pohtia kriteerejä, jotka tulevat mietittäväksi uuteen kaupunkiin mentäessä. Tiesimme jo, että tämä on kaupungin ykköspaikka.”

Intersportilla on Kauppakeskus Chydenian toisessa kerroksessa yhteensä 890 neliömetriä myymälätilaa, joihin sisäänkäynti on päätasolta, keskeiseltä paikalta.

Erinomaiset puitteet menestyksekkäälle liiketoiminnalle

Martikainen kertoo, että odotukset toimitilojen ja Chydenian suhteen ovat toteutuneet hyvin.

“Chydenian kävijämäärät ja asiakasprofiili ovat sitä, mitä toivoimmekin. Kauppakeskuksen kävijämäärä ei pelkästään ole ratkaiseva yksittäisen liikkeen menestykselle, mutta täällä asioivat ihmiset myös sopivat meidän kohderyhmäämme.”

“Kuten sanottu, Chydenia on kaupungin ykköspaikka. Se on Intersport-ketjulle jo sinällään suuri hyöty – takuu hyvästä kauppapaikasta. Myös minulle kauppiaana se on tietysti tärkeää. Sijainti on hyvä ja meille sopiva, ja ihmiset ovat sen hyvin löytäneet.”

Martikainen pitää arvokkaana asiana sitä, että iso kauppakeskus kokoaa paitsi asiakkaat myös kauppiaat ja muut liikkeissä työskentelevät yhteen.

“Kun liikkeet ovat yhdessä paikassa, ihmiset tulevat todennäköisemmin asioimaan useammassa liikkeessä. Yhteisöllisyys on myös mukavaa: työpäivien aikana tulee juteltua ja vaihdettua kokemuksia. Joskus näin voi syntyä kaupallisia ideoitakin, ja se on iso plussa.”

“Olen ollut etelämpänä Suomessa töissä muissakin kauppakeskuksissa, mutta niissä ei ole ollut tällä tavalla yhteisöllisyyttä. Täällä Chydeniassa meitä kauppiaita osallistetaan esimerkiksi markkinointityöryhmään, johon otetaan vuorollaan edustajia eri kaupoista. Tällä tavalla saadaan aikaan hyvää ajatusten pyörittelyä ja ideointia.”

Arjen haasteet ratkotaan Samlan kanssa

Yhteistyön vuokranantajansa Samla Toimitilojen kanssa Martikainen on kokenut sujuvaksi alusta lähtien.

“Omat kokemukseni ovat hyvät. Se näkyy kyllä positiivisesti, että tiloilla on nyt kotimainen omistaja, joka on arjessa aktiivisesti mukana. Kun tarvitsen, saan sieltä kiinni ihmisen, joka pystyy vastaamaan kysymyksiini ja myös vaikuttamaan asioihin. Kommunikaatio ei ole kasvotonta – ja voi saada oikeasti apuakin.”

“Hyvä esimerkki tästä oli se, kun meidän piti saada talvisesonkia varten väliaikaisesti lisää varastotilaa. Tavaraa oli älyttömästi, mutta varastointia ei voi hoitaa miten vain, koska huomioon pitää ottaa esimerkiksi paloturvallisuusasiat. Soitin vain yhdelle ihmiselle Samla Toimitiloilla, ja varastotilaa järjestyi heti.”

“Kaupan arjessa tulee vastaan muitakin vastaavanlaisia tilanteita, joissa tarvitaan erityisjärjestelyjä. Koronankin takia tavarantoimituksissa on ollut haasteita: välillä voi tulla odotettua suurempi määrä tavaraa, jolle pitää löytyä nopeasti tilaa.”

“Sekin helpottaa paljon arkea, että kauppakeskuksessa meidän vuokralaisten ei tarvitse itse miettiä teknisiä asioita. Jos jokin ei toimi, soitamme vain huoltoon.”

Oletko kiinnostunut liiketiloista Chydeniassa?

Niille, jotka miettivät mahdollista liiketilan vuokraamista Kauppakeskus Chydeniasta, Martikainen antaa seuraavanlaisia vinkkejä:

“Tällä hetkellä Chydenian myymälät ovat keskittyneet aika vahvasti muotiin, ja mekin Intersportissa edustamme urheilu- ja vapaa-ajan muotia. Tähän viiteryhmään kuuluvat yritykset varmasti hyötyvät liikkeiden keskittymisestä yhteen paikkaan.” 

“Toisaalta suuri kuluttajaryhmä Chydeniassa ovat naiset. Jos myyt naisille jotain, tämä on siihen erittäin hyvä paikka.” 

“Ja kun ajattelen Chydeniaa potentiaalisen vuokralaisen näkökulmasta, tärkeitä ovat tietysti jo aiemmin mainitsemani asiat: ykköspaikka, kävijämäärät ja asiakasprofiili.”

Tutustu vapaisiin tiloihin täällä ja ota rohkeasti yhteyttä! Ylimmässä kerroksessa on tarjolla myös toimistotilaa yritysten tarpeiden mukaisesti.

Ilari Joensivu
Ilari Joensivu
Vuokratilat
Tapio Lyytinen
Tapio Lyytinen
Vuokratilat

Ota yhteyttä

Nimi